Kasvoja kohottava Lipper-maraton - Viikko 2.

Kasvoja kohottava Lipper-maraton - Viikko 2.

Lipper-maratonin ensimmäisen viikon teemana oli pidot. Keskittynyt ja hidas harjoittelu on varsinkin aluksi erittäin hyödyllistä, sillä sen avulla oikeat lihakset on helpompi hahmottaa. Kehomme on hieno kokonaisuus, jossa jokainen liike syntyy useiden eri lihasten, luiden ja nivelten millintarkan yhteistyön tuloksena. Suuremmat lihakset kuitenkin kompensoivat helposti pienempiä ja heikompia. Siksi kasvojumppakin tulee helposti tehtyä leuan vahvoilla lihaksilla, poskipäiden lihasten jatkaessa uinumistaan. Poskipään lihakset ovat kuitenkin ne, joiden kasvattaminen ja jumppaaminen näkyy eniten kasvoissa. Jaksa siis paikantaa oikea paikka jumpalle. Kun poskipää heräävät, ja ymmärtävät mitä niiltä odotetaan, tuloksia alkaa syntyä nopeasti. 

Toisen viikon Lipper- treeni

Tällä viikolla jumpataan iltatoimien yhteydessä. Tarkka paikka on kasvojen pesun jälkeen, ennen voiteiden levitystä. Näin saamme vaivihkaa lisättyä treeniin rentoutusta ennen ja jälkeen jumpan, kevyen hieronnan muodossa. 

Nyt kun oikea lihas on paremmin hallinnassa, voimme lähteä rasittamaan sitä astetta tiukemmin. Jos tuntuma siirtyy suuhun tai kasvojen alaosiin, huulet väsyvät, tai tunnet että jumppa menee leukaan, vähennä toistojen määrää. Jos taas tuntuu että treeni ei tunnu missään, lisää pumppauksia tai sarjojen toistoja. Lihasta pitää rasittaa väsymykseen saakka että se alkaa kehittyä. Älä pumppaa nopeasti nykyttäen, vaan esimerkiksi sekunteja laskien; numeron ensimmäisellä tavulla jännitä poskipäät kohti ohimoita, ja toisella rentouta. Yk-si. Kak-si. Kol-me. Pidä huolta että silmäkulmat eivät rypisty.


  1. Pese kasvot. Käytä siihen hetki aikaa, ja levitä puhdistustuotetta iholle keskittyneesti. Huuhtele.
  2. Laita Lipper suuhun. Jos haluat aktivoida harjoitukseen mukaan leuan alaosan, voit kokeilla laittaa hammasuraan alahampaiden sijaan kielen.
  3. Ala tehdä poskipäillä rauhallisia, ylöspäin suuntautuvia pumppauksia. Tee 15 pumppausta.
  4. Pidä tauko.
  5. Toista sarja yhteensä 3 kertaa.
  6. Levitä seuraavaksi käyttämäsi hoitotuotteet. Käytä alhaalta ylöspäin, ja otsalla keskeltä sivulle suuntautuvia napakoita liikkeitä.

Seuraa maratonia Instagram- tilillämme. 

 

 

Osta oma Lipper.

Lue lisää

Kasvoja kohottava Lipper-maraton: Neljän viikon teho-ohjelma

Kasvoja kohottava Lipper-maraton: Neljän viikon teho-ohjelma

Testiryhmä kokeili Lipper Facelifteriä

Testiryhmä kokeili Lipper Facelifteriä

Lipper kohottaa kasvot. Kuva: Liivia Pallas

Kasvoja kohottava Lipper- maraton - Viikko 3